Noin neljä viikkoa sitten saavuin Victoriaan ja aika on kulunut todella nopeesti. Koulussa oon jo huomannut kenen kanssa viihdyn parhaiten ja uusia kasvojakin tulee kokoajan lisää. Tekemistä on riittänyt, joten bloginkin kirjottaminen on jäänyt vähän vähemmälle, mutta yritän nyt kirjotella vähän useemmin. Kaksi viikkoa sitten lauantaina kävimme perheeni kanssa vierailemassa USS Texasissa, joka on siis Yhdysvaltojen taistelulaiva. Seuraavana päivänä menimme paikalliseen eläintarhaan, joka sijaitsee ihastuttavassa Riverside puistossa.
Seuraavalla viikolla jouduin tai pääsin leikkimään äitiä. Tämä siis kuului child development kurssiin ja saimme siis nuken hoidettavaksi, joka oli kuin oikea vauva. Se itki, sillä oli nälkä, vaippa piti vaihtaa ja yöllä piti nousta ruokkimaan/vaihtamaan vaippa. Tämä kesti kolme päivää ja olin todella väsynyt, mutta selvisin ja sain arvosanaksi 91/100. Seuraavana viikonloppuna, joka oli siis labor day weekend menin kavereitteni kanssa elokuviin katsomaan lights out. Elokuvateatteri oli aika pieni, liput ostettii ulkoa lippupisteetsä ja sait istua missä vain. Sali oli aika tyhjä siellä oli noin 10 ihmistä meidän lisäksi. Elokuva oli aika pelottava, mutta hauskaa oli joka tapauksessa. Seuraavana päivänä menin kaksin host isäni kanssa Houstoniin vierailemaan NASA space centterissä.
Labor day päivänä menin pelaamaan korista joukkuelaisteni kanssa ensin Riverside puiston ja sitten siirryttiin pelaamaan Audreylle.
Tiistaina alko taas koulu ja seuraavan viikon olinkin Kaylalla, koska host vanhempani olivat pois kaupunigsta koko viikon ja pääsin myös samalla menemään koulubussilla koko viikon.. Viikko kului nopeesti ja meillä oli tosi kivaa. Mua myös pyydettiin homecomingiin. Istuttiin kavereitteni kanssa pöydässä odottamassa kellon soittoa ja sitten se poika, joka pyysi mua tuli siihen ja alko tekeen taikatemppuja korteilla. Hän pyysi valitsemaan kortin ja sain kuningattaren ja sitten hän teki kortti pakkoja ja jokaisesta pakasta tuli kuningas. Sitten hän kysyin onko nää kortit pari. Sitten hän nousi ja avasi julisteen, jossa luki ''will u be my queen of hearts @hoco'' Ja vastasin siis kyllä.
Tänä perjantaina oli koulumme ensimäinen amerikkalaisen jalkapallon kotipeli. Päivällä koulussa oli pepper alley, joka on siis vähän niinkun peliin valmistautuminen. Siellä bändi soitti ja cheerleaderit kannustti, yleisö huusi kannustus huutoja ja pelaajat nosti tunnelmaa. Illalla kuitenkin menimme Kaylan kanssa peliin ja siellä olimme muiden kavereiden kanssa. Ilta oli kaikin puolin huikee, vaikka meidän koulu hävisikin pelin. Kaikki kannustivat loppuun asti vaikka peli oli jo selvä. Bändi soitti ja tanssi sekä puoliajalla kentällä oli molempien joukkueiden bändit viihdyttämässä. Vaikka olinkin vähän hukassa kannustus huudoista ja koko pelistä niin mulla oli tosi kivaa. Kaverit yritti selittää pelin ideaa ja kyllä mä jotain opinkin, mutta en todellakaan kaikkea. Ehkä sitten viimestään kun vuosi on lopuillaan.
Tässä vielä jotain kuvia täältä.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti